maanantai 28. helmikuuta 2011

Viikon blogi: Poikien tyyliin

POIKIEN TYYLIIN on blogi, joka keskittyy pukeutumiseen, etenkin poikalasten pukeutumiseen.
Itse käyn täältä hakemassa aina vinkkejä, jos mietityttää mitä hankkisi ja millaista olisi tarjolla milloinkin, joskus myös tyttöjenkin tyyliin löytyy vaatetta. Kaikissa hintaluokissa !

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Esikoinen 11 v

Esikoinen täyttää huomenna 11v. Tai itse asiassa ei tänä vuonna täytä, kun lapsi sattuu olemaan karkausvuonna helmikuun 29. päivä syntynyt, mutta pitäähän sitä aina helmikuun viimeinen päivä juhlia.
Pidimme juhlat lauantaina pienimuotoisesti parille kaverille " pelisynttäreinä " ja päivänsankarin oli pakko saada täytekakku, ei kuulemma saanut pois valikoimasta jättää.

Tein pohjaksi tavallisen mokkapala-pohjan ja täytteeksi banaania, vadelmahilloa sekä vanilliinikreemillä maustettua vispattua FloraVispiä. Hyvin maistui, koristeet olivat kaapista löytyneitä karkkeja yms.

lauantai 26. helmikuuta 2011

Dops VS Domino

Kantolan uusi Dops on MELKEIN kuin Domino, mutta ei sittenkään.
Muutamia eroavaisuuksia löytyy:
Domino on vaniljaisempi ja makeampi, jos et siis pidä Dominon liiallisesta makeudesta, on Dops ehkä mieluisempi
Dops on suussasulavampi. Domino on kova keksi, jonka sulaminen suussa kestää kauan, Dops suorastaan suli suussa. Maidossa en sitä pääse kokeilemaan, koska en voi juoda maitoa minkäänlaisessa muodossa .
Kummasta sinä pidit ? Meille kelpaavat molemmat :)


Koulureppu

Neidin kanssa on väännetty pitkään siitä onko koululaukku olkalaukku vai reppu. Monta vuotta eskari- ja koulukäytössä ollut olkalaukku meni rikki, joten nyt hankittiin reppu. Vastoin neidin odotuksia reppu istuukin mukavasti pienen tytön selkään :) Reppu on mallia Jansport ja pinkki tietysti !

tiistai 22. helmikuuta 2011

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Koukussa

Mulla on paha tapa jäädä koukkuun, oli sitten kyse mistä tahansa: kestovaippailusta, lastenvaatteista, liikunnasta, järjestötoiminnasta. Mie en osaa tehdä mitään vähäisesti , vaan kaikki pitää tehdä TÄYSILLÄ.
Tällä hetkellä täysillä mennään kuntosalilla.. monen monen vuoden pitkän tauon jälkeen saan taas uskomatonta nautintoa hiestä, tuskasta ja lihasten kipeydestä.. IHANAA !!!  Perheenäidin pieniä iloja ja ehkä joskus se " minä " taas löytyy jostain makkaroiden alta ja kaiken äitiyshörhön takaa päästä enkä olisi aina " äiti " ja vaan myös " minä ".

Mä käyn täällä muiden hikisten miesten ja naisten kanssa. Salilla tavataan !!

lauantai 19. helmikuuta 2011

Pimpameja

Petralta ihania pöksyjä.
Kaivinkoneet ja apinat ( ? ) suoraan valmistajalta, pilvipökät huutiksesta. Pärjää ehkä hetken ;)
Kuopus oli innoissaan etenkin " kaikoneousut "  eli ajoneuvopökistä.

Hyvittelyjä

Valitin Uncle Ben'sille siitä kun viime aikoina kastikkeiden sisällön laatu on vaihdellut suuresti : välillä normaali kastike on ollut superpippurista yms.  Lähettivät pienen hyvittelyn, M&M katos jo jonnekin ;)

torstai 17. helmikuuta 2011

Kestovaippahulinat Rovaniemellä la 19.2

Kestovaippa Hulinat
Lauantaina 19.02.
Klo 10-13
Avoimen päiväkodin tiloissa
Korkalonkatu 4
Kestovaippayhdistys esittäytyy
Kaikki mitä olet aina halunnut tietää kestovaipoista
Vaippalainaamo
Helppo tapa päästä alkuun
Jälleenmyyjiä
Kestovaippakauppa ja Onnibum ovat joutuneet perumaan osallistumisensa, mutta Sannanni,
Igu*lee, Kestokuu, Ennuli ja Juttadesign ovat ilmoittautuneet mukaan.
Vaippakirppis
Mahdollisuus kierrättää, tuo myyntiin tai/ja tee löytöjä
Kirppisohjeistus: http://vaippalainaamo-roi.vuodatus.net/
Arpajaiset
Kahvio
Järjestäjinä: Kestovaippayhdistys ja Rovaniemen Avoin päiväkoti


Vaippakirpputori toimii seuraavasti:
- laita myytäviin vaippoihin / vaippatuotteisiin teipillä lappu, jossa on vaippatyyppi, hinta sekä nimesi / nimikirjaimesi
- tuo vaipat / vaippatuotteet kirpparivastaavalle
- nouda vaipat sekä niiden myynnistä saatu tuotto viimeistään klo 13 kirpparivastaavalta paikan päältä
- kirpputorilla myydyistä tuotteista KVY perii provisiota 10 % myynnistä, saadut varat käytetään paikallisen yhdistyksen toimintaan



Kannattaa tulla kauempaakin ja yhdistää Vaippahulinoihin vaikkapa ostoskierros Rovaniemellä, käynti Arktikumissa, kylpyläpäivä hemmotteluhoitoineen.. Rovaniemeltä löytyy paljon puuhaa ja tekemistä , isoille ja pienille: www.rovaniemi.fi

tiistai 15. helmikuuta 2011

Onnea Kaija Saariaho !

Säveltäjä Kaija Saariahon Kaukainen rakkaus on palkittu Yhdysvaltain Grammy-gaalassa parhaana oopperataltiointina. Vuonna 2000 kantaesityksensä saaneen oopperan levytti Berliinin saksalainen sinfoniaorkesteri johtajanaan Kent Nagano.

Viikon blogi: Paskaäidin päiväkirja

Tää Paskaäidin päiväkirja ei kolahda kaikille, mutta mulle menee ihan sukkana päähän :)
Kannattaa lukea toiseksi uusin kirjoitus Keskon pääjohtajan Audi-kommentista.. joskus sitä vielä eletään niin metsässä että metsää ei nähdä puilta ja jos joku kehtaa väittää että miehen mielipiteisiin ei naisen kroppa vaikuta niin mie voin tarjota kahvit ja kertoa pari totuutta aikuisten maailmasta ;)

Ehdoton valinta pakkasviikon ankeuteen, pissat housussa naurakaatte, siis olkaa hyvät : Paskaäidin päiväkirja

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

HYVÄÄ YSTÄVÄNPÄIVÄÄ !!



Muffinsseja ystävälle !

Muffinssit peruskamaa.

Suklainen kuorrute : pussi kaupan suklaamousseta, 1 dl kuohukermaa, 2 dl vaniljakastiketta, ½ dl suklaahyydykettä, 2 rkl vanilliinikreemiä
Sotketaan sekaisin ja annetaan hyytyä yön yli jääkaapissa. 

Appelsiininen kuorrute: pussi kaupan appelsiinimousseta jossa seassa suklaahippuja, 1 dl kuohukermaa, 1 prk maitorahkaa, 2 rkl vanilliinikreemiä, 1 rkl vanilliinijauhetta 
Sotketaan sekaisin ja annetaan hyytyä yön yli jääkaapissa.

PST: Sydämet candy meltsiä ja vihreät kukat marsipaania

Välipalasämpylät


Ehdottomasti yksi parhaista sämpyläresepteistä, jonka olen kokeillut. Hellapoliisin ohjetta olen mukaillut aina mitä kaapista löytyy - tyyliin.

Nyt tuli sämpylät fetasta ja aurinkokuivatusta tomaatista. Nämä eivät ole mitään höttösämpylöitä vaan kunnon rouskuvaa, kuten olen lapsuudessani tottunut syömään.

SÄMPYLÄT:
10 dl rouheisia sämpyläjauhoja
2 dl 4 viljan puurohiutaleita
2 dl ruisjauhoja
1 tl suolaa
1 pussi kuivahiivaa
1 dl tummaa siirappia
6 dl lämmintä vettä
1 prk valmiiksi paloiteltuja fetakuutioita
n. 100 g paloiteltuja aurinkokuivattuja tomaatteja, jotka on säilötty öljyyn

Sekoita jauhot , suola ja kuivahiiva. Lisää jauhoihin lämmintä vettä puolet, siirappi ja loput vedestä.
Vaivaa sopivaksi ja lopuksi lisää tomaatit ( näistä tulee öljyä ) sekä viimeiseksi fetakuutiot.
Anna taikinan nousta n. puoli tuntia liinan alla. 
Pyöritä märillä käsillä sopivan kokoisiksi sämpylöiksi ( sellainen tennispallon koko on mielestäni paras ) ja anna vielä hetken nousta pellillä.
Paista n. 200 astetta ja 15 min kiertoilmauunissa.

Sämpylöistä tulee todellakin kunnon rouheisia ja itse monesti otan niitä evääksi töihin , näiden lisänä vain tuoretta salaattia koska ovat ruokaisia. Täytteitä voi vaihdella oman maun mukaan ja siirappilaatuja myös

Kanaa crispy-kuorrutteella

Ajattelimme kokeilla joitain meidän perinteisestä kanankoivesta poikkeavaa ja ostimme kaupasta valmiita Atrian pienempiä kanankoipia, jossa pakkauksessa oli mukana kuorrute-ainekset omassa pussissaan. Maku oli mukava, tätä voisi kokeilla itsekin omatekoisella kuorrutteella korppujauhoista ja jostain muusta :)


Tältä se kuorrutettu koipi näytti raakana

Heti meinas mennä hermot kun avauslipare taas kerran hajosi.. mulla tuo hajoamis% on ollut 95 luokkaa, joten en ole suuremmin vakuuttunut moisen " keksinnön " käytännöllisyydestä. Terveisiä vain taas sinne Atrialle !

 Astiassa oli näppärä oma osio missä nuo koivet pystyi paneroimaan, sinne ei marinadi päässyt.

 Uuniin menossa
Uunista ulos,  yhteensä 1 tunti ja n. 175 astetta. Ensin ½ tuntia ja loput n. 150 astetta kiertoilmassa. Ihanan rapeita ja kypsiä olivat.

lauantai 12. helmikuuta 2011

Jotain lapsille

Pikainen piipahdus kaupungilla, jotain pientä tarttui alesta ja muutama normaalihintainenkin.. shoppailukohteena perinteiset Lindex, KappAhl ja H&M.. ei tässä kaupungissa paljon muuta meikäläisen kukkarolle sopivaa olekaan :s

 Leggarit KappAhl
 Nämä leggarit mutta siten että pääväri tummansinistä farkkua ja koristeet on tummanruskeat polvien sisäosissa, Lindex

Kuopukselle auto - ja panda - paidat , Lindex

tiistai 8. helmikuuta 2011

Lastenhuoneet

Kuopus sai oman huoneen kun esikoinen siirtyi " työhuoneeseen ". Huoneen sisustus on vielä täysin kesken, mutta tässä vähän osviittaa kuiten.


Tytön huone

Kuopuksen huone, jossa myös tilaa rattaiden säilytykselle.
Mitään uutta ei ole hankittu, kaikki on vanhaa toisista huoneista tuotua :) 


Esikoisen huone, tässäkin kalustus vanhoja huonekaluja
Sisustus täysin kesken

Tv mix choco snack

Tämä ihana uutuus on ehdottomasti suklaan ja pähkinän ystävälle.. ihana !

sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Viikon blogi: Pullahiiren leivontanurkka

Jaakko 2 v

Aina ei käy niin kuin piti eli kävin pari tuntia keskussairaalassa tiputuksessa, jonka jälkeen onneksi ehdittiin kuopuksen kakkuakin syömään.


Kakku oli laiskuus-osastolta.. peruskakkupohjan välissä viipaloitua banaania, vadelmahilloa ja flora vispi + vanilliinikreemivaahtoa. 
Kakun päällä Tutti frutti crushia ja marsipaanista kuvat ja tekstit

torstai 3. helmikuuta 2011

Jamie Oliver - inspiraatiota

Jamie Oliver kirjoissaan on monesti kirjoittanut paahdetusta leivästä ja sen lisukkeista. Näitä meillä syötiin yksi ilta kun pekonia oli jääkaapissa


Pekonileipä..
Kahden ruispaahtoleivätn välissä paistettua pekonia, tuoretta tomaattia ja mozzarellaa kera vaihtelevien mausteiden.  Paahdetaan grillissä että leivät ruskistuu ja sisältö kuumenee ja juusto valuu :)


Lihapullaleipä
Kahden ruispaahtoleivän välissä halkaistuja lihapullia, ketsuppia ja juustoa.
Paahdetaan grillissä kunnes leivät ruskistuu ja juusto sulaa.. :b

Säärystimet


38 silmukkaa ja 2 oikein, 2 nurin.
Tämäkin oli meidän neidin kapoisille säärille liikaa, mutta kun pienimmillä pyöröpuikoilla tuokin oli jo hankalaa.. Pitänee tehdä toiset vieläkin pienemmät :s