sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Ikuisuusongelma: mitä syödään vappuna?

Meillä ei paljon simaa, munkkeja tai tippaleipiä syödä. Näitä tein pari kertaa takavuosina ja nyt voisi taas kokeilla, ohje on S-kanavan Ruokamaailman sivuilta.

MINIBANAANIMUFFINSSIT

40 kappaletta



Liota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää joukkoon sokeri, suola, kardemumma, survottu banaanisose sekä muna. Sekoita joukkoon vähitellen osa jauhoista. Lisää pehmeä margariini sekä loput jauhoista alustaen.
 Anna taikinan kohota lämpimässä paikassa peitettynä kaksinkertaiseksi. Jaa taikina neljään osaan. Jaa osat vielä 10 osaan. Leivo jauhoja apuna käyttäen noin 40 pientä pyöreää pullaa.
Anna pullien kohota pellillä hetken aikaa. Kuumenna öljy valurautapadassa. Rasva on sopivan kuumaa, kun pieni leipäpala ruskistuu muutamassa minuutissa. Kypsennä 4-6 munkkia kerrallaan noin 3 minuutin ajan.
Nosta munkit valumaan hetkeksi talouspaperille ja pyörittele ne sitten lämpiminä sokerissa.
Ruokalehti 04/05

Uppopaistajan muistilista:

  • Tarkista öljyn sopiva lämpötila paistamalla rasvassa ensin pientä leipäpalaa. Kun leipä ruskistuu kauniisti minuutissa, voit aloittaa paistamisen.
  • Reikäkauha on hyvä apuväline, jolla saat nostettua munkit tai raudasta irronneet rosetit talouspaperin päälle valumaan.
  • Varaa padan tai kattilan lähelle kansi siltä varalta, että rasva kuumenee liikaa tai öljyyn pääsee vettä.
  • Siivilöi käytetty öljy jäähtyneenä ja säilytä viileässä. Voit käyttää samaa rasvaa noin kolme kertaa.
  • Hävitä käytetty öljy pakkaamalla se tiiviisti esimerksi tyhjään öljypulloon ja hävitä sekajätteen mukana. Älä kaada öljyä viemäriin.

Ravintoainesisältö

Annos / kpl Koko resepti
Hiilihydraatteja 13 g 530 g
Proteiinia 1 g 79 g
Rasvaa 1 g 57 g
Kuitua 0 g 24 g
Energiaa kJ: 311 12468
Energiaa kcal: 74 2980

Laskelmassa ei ole huomioitu:

paistamiseen käytettyä öljyä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti