sunnuntai 30. toukokuuta 2010

Sunnuntaina suu makeaksi - mustikkajuustokakku

Merjan leivonta ja askartelu - blogissa  oli ihanan näköistä mustikkajuustokakkua. Koska mulla on menossa  Syö pakastin tyhjäksi - projekti niin pakastetut mustikat sopivat enemmän kuin hyvin tähän ohjeeseen. Päälle lisäsin Kotigastronomilta uutuutena ostettavaa sitruunanmakuista maku-ja koristesokeria, tuoksuu ainakin ihanalle :)

OHJE kopiotu suoraan Merjalta:

Mustikka-juustokakku  n.12 annosta
Pohja:
100 g pehmeää rasvaa
3/4 dl sokeria
1 muna
2½ dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
Sekoita pehmeä rasva ja sokeri. Lisää muna, sekoita. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet. Aseta irtopohjavuokaan (halkaisija noin 24 cm) pohjan kokoinen leivinpaperin palanen. Taputa taikina vuoan pohjalle ja reunoille.
Täyte:
1 prk (250g) rahkaa
1 prk (200g) maustamatonta tuorejuustoa
2 tl sitruunamehua
½ dl perunajauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 keltuaista
2 valkuaista
2 dl sokeria
2-3 dl mustikoita
Sekoita keskenään rahka, tuorejuusto, sitruunamehu, perunajauhot, vaniljasokeri, keltuaiset ja puolet sokerista. Vatkaa toisessa kulhossa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää vatkauksen aikana siihen vähitellen loput sokerista. Yhdistä massat ja lisää joukkoon mustikat. Kaada vuokaan. Paista uunin alatasolla 175 asteessa noin 50 min, kunnes kakku on kypsä. Peitä paiston ajaksi kakku leivinpaperilla, jotta pinta ei tummu liikaa. Jäähdytä hyvin ja irroita vuoan reuna. Kakku on parhaimmillaan jääkaappikylmänä, seuraavana päivänä. Hyvin jäähtyneestä kakusta saa leikattua siistit viipaleet, jotka voi pakastaa vierasvaraksi.


Ai niin.. se monta viikkoa odotettu ensimmäinen tulppaanin nuppu aukesi tänään.. WAU !
Lisää puutarhaa TÄÄLLÄ

lauantai 29. toukokuuta 2010

Lindexin vaatteita netistä myös Suomessa, JIPPII !!

Huomasin, että Lindexin vaatteista voi nyt tilata Suomessakin netistä TÄÄLLÄ
Ihana pelastus sille, että aina ei yksinkertaisesti ehti kaupungille ja kun tuotteet voi käydä noutamassakin vielä myymälästä ilman hyllyjen penkomista ja kokojen metsästystä niin kuulostaa hyvältä, eikös :)

tiistai 25. toukokuuta 2010

Shoppailuja

Meandi:n paketti tuli pitkän odotuksen jälkeen, paketti odotti äidin housuja..
Kuvat Meandi.fi : n sivuilta

Bodyt ja pakettiautopaita pienimmälle



Paita esikoiselle ja pipo äidille

Paita neidille

Meidän ihka ensimmäinen Småfolk tilattu ja kuvakin lainattu Wilmis-verkkokaupasta

sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Viikonlopun ruokakokeiluja

Lauantaina oli kaunis ilma ja grillasimme ulkona. Lihalle lisäkkeeksi kokeilin Nigellan keittokirjassa ollutta ohjetta ekaa kertaa. Tämä oli niin onnistunut, että tätä tehdään toistekin.



Peruna-halloumi-vuoka
- pari isoa perunaa
- bataatti
- keltasipuli, punasipuli, valkosipuli ( maun mukaan määrät )
- ( oranssi ) paprika
- porkkana ( tätä ei ollut ohjeessa )
- oliiviöljyä, extra virgin ja sitruunalla maustettu
- mustapippuri
- halloumijuustoa n. 150 g

Pilko kasvikset, hitaammin kypsyvät pienemmiksi ( peruna ja porkkana ). Kumoa kasvikset uunivuokaan , laita reilusti oliiviöljyjä ja jauha myllystä päälle mustapippuria.
Tähän ruokaan ei tule ollenksaan suolaa, koska juusto on itsessään suolainen.
Laita vuoka uuniin 200 astetta n. 50 min.
Lisää pinnalle ohueksi suikaloitu juusto ja pidä uunissa vielä n. 10 min.
Tarjoa heti.


*******

Sunnuntaiaamu valkeni sateisena. Päivää lämmittämään tein kana-nuudelikeiton, josta iltapäivällä oli neste imeytynyt ruoan kylmettyä niin että se olikin jo pata.

- sipuli
- rypsiöljy
- vegetarian aromimauste, el paso, neilikka, inkivääri, curry , kanaliemijauhe
- wok-vihanneksia
- nuudeleita
- kypsiä kanasuikaleita

Kuullota pilkottu sipuli rypsiöljyssä ja mausta se mausteilla. Lisää kypsät kanasuikaleet ( itse tein paistetusta fileestä jonka paloittelin ). Lisää nestettä niin että peittyy ja kiehuu, lisää wok-vihannekset ( mulla oli pakkasessa thaiwok-pussi ) niin että kasvikset peittyvät ja lisää kanaliemi. Keitä n. 5-10 minuuttia. Lisää nuudelit ja lisää taas vettä niin että nuudelit peittyvät. Keitä vielä reilut 5 minuuttia.



*******


Kasvis-feta-piirakka iltapalalle ja vaikka evääksi seuraavalle päivälle töihin

- piirakkapohja ( Sunnuntain piirakkapohja pakasteena käy hyvin )
- iso punasipuli
- purkki valmiiksi kuutioitua fetaa  ( käytän Apetinaa )
- aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä
- pussi emmental-juustoraastetta
- 3 kananmunaa
- 2 dl ruokakermaa
- vegetarian aromimauste

Jos et muistanut sulattaa piirakkapohjaa, voit sulattaa sen mikrossa. Itse tein näin ja levitin taikinan ruissihtijauhojen avulla piirakkavuokaan siten, että reunat nousevat puoleenväliin vuoan reunaa.
Pilko punasipuli siivuiksi. Levitä sipuli pohjan päälle, sitten aurinkokuivattuja tomaatteja ( myös pienet palat käyvät hyvin ) ja kaada päälle valutetut fetapalat. Tämän päälle levitä puolet juustoraasteesta.
Sekoita haarukalla kananmunat, ruokakerma , loput juustoraasteesta ja aromimauste. Kaada seos piirakan päälle.
Paista uunissa 200 asteessa n. 30 minuuttia.

Kevään viimeinen kestovaippatapaaminen

Tervetuloa viimeiseen tapaamiseen.. Mietitään syksylle uudet kujeet =)

torstai 20. toukokuuta 2010

Kokeiluja kakkurintamalla

Kuopuksen nukkuessa päikkäreitä väsäilin tällaisen.


Tein Kotigastronomin sitruunamuffinssimixin hieman reilummalla nesteellä leivävuoassa uunissa. Väliin vanilliinikreemiä ( KG jauheesta ) ja valmiina muruina saatavaa taloussuklaamurua.
Päällä tipunkeltaista sokerimassaa ( josta tyttöni sanoi että "on kuin muovailuvahaa, yöks" :s ) ja Fazerin sinisestä tehtyjä suklaakoristeita. Koristemuottimuovin ostin Tiimarista. Helteellä tuo suklaa vain meinasi sulaa käsiin, sekä koristeina että täytteenä.


Kuulostaa tosi oudolta, mutta se olikin yllättävän hyvää. Ensin ajattelin että olisin laittanut taikinan muffinssivuokiin ja niin se varmasti toimisikin hyvin, koska maku on hyvin leivosmainen.


Muutamia toteamuksia tein tämän projektin aikana.. helteellä ei kannata käsitellä suklaata, sokerimassa on helpompi käsitellä kuin marsipaani mutta kalliimpaa ja vähemmän maukasta ( lasten mielestä hyvä on maukasta ), kakun pinta pitäisi aina siloitella ennen kun laittaa siihen päällystä ettei näytä kyntöpellolta kuten tämä kakku.. nämä näin aluksi :)

Kesäisiä kuvia


Pieni mies , joka sanoi tänään sanan " titti " ja muita kesäisiä kuvatuksia TÄÄLLÄ