lauantai 19. kesäkuuta 2010

Onnea Victoria ja Daniel !

Ruotsin kruununprinsessan hääpäivän kunniaksi mekin syömme " hääkakkua ".






Pohjana mokkapalataikina  sillä eroituksella että kaakaojauhe oli kaakaojuomajauhetta, kahvi korvattu maidolla ja mariannecrush jätetty pois. Tein hieman tavallista isomman satsin niin jäi vielä mokkapaloihinkin pohjaa käytettäväksi.

Meinas unohtua.. välissä on vadelmahilloa ja banaanisiivuja, tyttären pyynnöstä.

Koristeet ovat ihan ihka ensimmäistä kertaa itseni väsäämiä, sivun tornikeksit K-kaupasta Pirkka-keksejä. Kermavaahto on vispikermaa 4 dl, johon lisäsin 3 rkl hienoa sokeria ja 2 rkl vaniljakreemijauhetta.

Kokeilin myös ekan kerran suklaatransferia, ei ihan mennyt nappiin mutta kiva kuiten. Tämä transferihan toimii niin että karheammalle puolella sivellään suklaata , jonka annetaan kovettua ja sitten nostetaan koko systeemi koristeltavan leivonnaisen päälle. Sitten jääkaappiin jossa se saa olla useamman tunnin ja tämän jälkeen otetaan muovi pois päältä ja kuvien pitäisi tarttua suklaaseen. Itse tein sen virheen että olin malttamaton ja siloittelin ja yritin ottaa tuota muovia liian aikaisin pois. Osaanpahan ensi kerralla.
Kakusta yli jääneet kermavaahdot käytin mokkapalojen koristeluun :)  Tai siis nähän on vain kaakaopaloja ku kahvia ole ollenkaan kun en laittanu erikseen sitä mokkapalojen omaa kuorrutusta ku transferissa on jo suklaata.


1 kommentti:

  1. Ihana ajatus ja kaunis lopputulos !
    Minunkin oli tarkoitus tehdä jotain - ja teinkin sen juuri. Kurkkaa hieman myöhemmin tänään, jos kiinnostaa :-)

    Kyselit foorumilla suklaatransfereista. Siihen paras apu löytyy 'Mansikkamäen' sivuilta ja paljon muutakin ihanaa. Siellä opasteet ovat selkeitä ja joka 'leipojan' tasolle sovellettuna.

    Taisi olla ensimmäinen vierailu, olen kyllä huomannut sinut sivuillani - linkiteltäiskö?
    Terveisin ja kaunista Juhannusta !
    www.nami-hiiri.com

    VastaaPoista