perjantai 23. heinäkuuta 2010

Piilopitsaa :)



En millään malttanut olla kokeilematta heti uusia hienoja " värkkejä".  Pitsaa oli muutenkin luvassa, mutta nyt siitä tuli piilopitsaa :)

Pohja : 
2,5 dl kädenlämpöistä vettä
puolikas hiiva
1 tl suolaa
5 dl vehnäjauhoja
n 1/2 dl öljyä

Jätä taikina löysähköksi, mutta sellaiseksi että sitä pystyy käsittelemään. Anna pohjataikinan levähtää vähän aikaa.
Kauli taikina pieninä annoksina sen kokoisiksi levyiksi että niistä voi tehdä muotilla pyöreitä paloja. Käytä kaulinnassa reilusti jauhoja, itse pidän erityisesti ruissihtijauhoista pitsan kaulinnassa.

Ota toisella puolella " värkkiä " olevalla pyöreällä muotilla pala pohjasta.
( Kannattaa tehdä kerralla kaikki pohjapalat ja sitten vasta aloittaa täyttäminen. )
Nosta pala sille puolelle jossa on " hampaat " ja aseta pala  paikoilleen. Laita täytteitä väliin, huomioi saranoiden suunta  ja paina hampaat kiinni. Voila, piilopitsa on valmis =)

Itse laitoin täytteitä seuraavasti:
- kaikkien pitsojan pintaan tomaattisosetta
- pienimpiin pitsoihin yksi pepperonimakkaran siivu ja vähän juustoraastetta
- keskikokoisiin pitsoihin vähän kinkkusuikaleita ja juustoraastetta
- isoihin pitsoihin pala aurinkokuivattua tomaattia ja teelusikallinen feta-juustoa,  näiden pintaan ulkopuolelle laitoin vähän juustoraastetta koska sitä ei pitsassa sisällä ollut

Paista uunissa n. 200 astetta ja 15 min ( itsellä kiertoilmauuni, tavallisessa voi olla hieman isompi astemäärä )
Superhyviä !  Tarjoa vaikka kera kurkun, todellista sormiruokaa

PSST: Pakko hehkuttaa : meidän superhypernirso neiti kohta 7 v söi näitä kinkkutäytteisiä 5 kpl ja puolet tuosta kurkkupurkista !!!! Kehui että hyvää on ja parempaa ku tavallinen pitsa.. näitä meillä siis tehdään välillä jatkossa vaihtoehtona perinteiselle " avopitsalle "  =D



Alla vielä kuvasarja miten muotti toimii.. en tietenkään itse hoksannut kuvata, mutta googlettamalla löysin samanlaisella muotilla tehdyn kuvasarjan. Kuvat olivat vain kuvablogi- nimellä eikä suurennokset toimineet, joten en päässyt linkittämään alkuperäistä kuvaajaa, kiitos hänelle kuitenkin hyvistä kuvista  :)

3 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi herkuilta, ja kätevä tuo muotti. Nam!

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä:)
    Mullon toi muotti,kun sen sai Tupperware-esittelyssä vieraslahjana. Taidanpa tehdä kanssa piilopizzaa pakkaseen oottamaan että perhe palaa kotiin...oon taas yksinäni pari päivää kun mies lähtee työmatkalle&lapset on mummilassa:)

    VastaaPoista
  3. On muuten tosi kiva idea tehdä pitaa näinkin! Kiitos vinkistä ;o)

    VastaaPoista