torstai 2. syyskuuta 2010

Ensi kevääksi puutarhaan, ei poronruoaksi !

Aamulla hain postista Viherpeukaloiden paketin. Istuttaessani taimia ja sipuleita kuopuksen rääkyessä rattaissa ystäväni soitti. Kun kerroin kuinka vuosi sitten istutetuista sipuleista ei paljon keväällä noussut, tuumasi ystäväni että " ai ne porot piti niistä ? ". No eivät onneksi, porot pitivät paljon enemmän meidän ennen niin rehevästä nurmikosta, lumi ja ankara talvi tappoivat kukkaseni. Toivottavasti tänä talvena samat porot älyävät pysyä poissa takapihalta, viime vuonna ne tulivat juuri jouluaatonaattona ja silmissä kiilsi jo vakavasti vasanpylly joulupöydässä. Olisiko sittenkin pitänyt hankkia se koira jo tänä kesänä ??!! Vaikka nää cityporot mitään koiria pelkää, mulkaisevat vain vähän kulmiensa alta ja jatkavat syömistä. Sekin on koettu. Jos et vielä ole näistä poroista kuullut, niin voit lukea jutun toisesta blogista täältä


Wikipedia sanoo porosta näin: 
Poro (Rangifer tarandus tarandus) on pohjoisessa Fennoskandiassa elävä puolikesy hyötyeläin, jota laidunnetaan tuntureilla ja Metsälapin alueella.
Ai missä tunturissa ja Metsälapissa ?? Mehän asutaan keskellä ROVANIEMEÄ !! 

Poroilla on useita nimityksiä iän ja sukupuolen mukaan. Porouroksista käytetään nimitystä hirvas, ja naaraille vastaava termi on vaadin. Saameksi vastaavat nimitykset ovat sarve sekä vaya. Jälkeläisiä kutsutaan vasoiksi. Toisella ikävuodella olevasta naaraasta käytetään nimitystä vuonelo ja uroksesta urakka. Kun poro täyttää kuusi vuotta, nimitykset loppuvat, jolloin nimitys on nimiloppu.
Minusta ainoa oikea nimitys tälle eläimelle on PAISTI 

Sorry vain poromiehet ja - naiset .. kohta kai kettutytöt alkavat porotytöiksi ??

Tällaisia alla olevien kuvien mukaisia kukkia tulleista sipuleista ja taimista PITÄISI tulla.. katsotaan ensi kesänä sitten mitä niistä oikeasti tulee.. tuntuu että meillä ei menesty tuskin mikään muu kuin Sodankylästä tuodut ruskoliljat, niillä on jo vuosisadan karaistus takana Lapin talvia, niitä ei tapa mikhään. Miltä näyttäisi jos laittaisikin koko pihan täyteen noita oransseja ruskoliljoja, pitäisköhän joku ihan pimahtaneena =)
Kiitos Viherpeukaloille myös kukkien kuvista.

Kevätkurjenmiekka

Kultasahrami


Pikkulaukka

Pikkuprinsessa


Sinisahrami

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti