perjantai 26. maaliskuuta 2010

Siivousta helpottamaan

Kun perheessä on kaksi kissaa, yksi itse syömään opetteleva 1-vuotias, kaksi isompaa itse syövää ja leipäänsä voitelevaa lasta ja kaksi aikuista, ei voi välttyä siivoamasta. Muruja on pöydällä, lattialla, syöttötuolissa, välillä hiuksissakin. Meillä molemmilla talon naispuolisilla on pitkät hiukset, joita myös löytyy ajoittain mistäkin sekä nuorimmalla kissalla karva, joka varisee koko ajan ja tarttuu joka paikkaan. Väinön karvan laatu on jotain käsittämätöntä, isommasta kissasta ei ole koskaan noin karvaa lähtenyt, Väinöstä ihan pennusta saakka, ei siis johdu mistään puutostilasta tms. Näitä karvalaadun eroja näyttää olevan kissoissakin, vaikka aina luulin että ongelma on vain koirilla..

Meillä ei ole keskuspölynimuria, en ole sellaista koskaan kaivannut enkä tähän uuteen taloonkaan sellaista halunnut. En näe vaivalliseksi kaivaa siivouskomerosta normaalia imua silloin kun pitää imuroida koko talo. Mutta silloin kun pitää imuroida vain keittiö sekä kissankarvaa niistä kriittisistä kohdista mihin sitä aina kertyy, kaipaan jotain keveämpää ja näppärämpää. Tähän mennessä varmaan jo arvasitte, että siivoaminen ei ole mun mielipuuhaa.. tottakai meillä siivotaan, sitähän on pakko tehdä, mutta meillä ei ole listat hinkattuina eikä lattiat kiillä. Olen jo kauan sitten todennut että en edes halua liian siistiä tai puunattua kotia ja sen aikaansaaminen edellyttäisi siivoamista yölläkin..

HobbyHallin kuvastosta bongasin tällaisen: pienen imurin, joka toimii akulla. Juuri sopivasti sopisi tuohon keittiön nurkkaan seisomaan. Varressa vielä rikkaimuri ( vanha ei enää ehkä ole toimivimmillaan.. ). Odotan pakettia saapuvaksi kuin kuuta nousevaa :)





Monta vuotta haaveilin pitkävartisesta rikkaimurista. En sitä koskaan tullut ostaneeksi enkä enää ole harmitellut. Kissankarvat rikkaimurissa.. yöks ! Sitten ostimme tällaisen ostoskanava-tsydeemin. Ihan hyvä vehje oli ja pari vuotta meitä palveli, mutta sekään ei oikein tykännyt hiuksista ja kissankarvoista. Kissanhiekkojen ja lattiamurujen pikaisessa siivoamisessa oli kyllä todella huippu, joten ei voi moittia.


Kuva Tvins.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti