maanantai 16. elokuuta 2010

Eka lomapäivä kera kakun ja kahvin

Mulla on ensimmäinen lomapäivä. Loma ei ole syysloma, vaikka syksy meille viikonlopun aikana tulikin. Lomani on nimittäin kesäloma. Omasta pyynnöstäni alkaa vasta nyt kun koulut alkavat ja syksy tulee. Rakastan elo-syyskuun vaihdetta.. ehkä siksi että 17 vuotta sitten saavuin Lappiin ekaa kertaa lähes päivälleen tähän aikaan ja ensimmäinen kokemukseni on kuulas aurinkoinen kirpeä aamu yöpakkasen jälkeen. Sittemmin olen nuuhkinut näitä samoja tuulia syksyisin joka vuosi samaan aikaan ja mietin, miten erilaista elämä olisikaan jos en olisi sitä aamua koskaan kokenut, en olisi tavannut miestäni, saanut 3 ihanaa lasta, paljon ystäviä..

Syksyssä ihastuttaa myös se, että saan taas pitää paksuja villapuseroita. Ne ovat olleet intohimoni vuosia ( juu,  nyt jo sanoa että vuosikymmeniä.. ) ja osa villiksistä on jopa 20 vuotta vanhoja. Ovathan ne pinttyneet ja tummuneet, venyneet, kitsaantuneet, kuluneet, mutta se vain parantaa niiden ominaisuuksia.


Lomani alkamisen kunniaksi tekasin lakka-tuorejuusto-marianne-porkkanakakun.. olkoon sitten mikä tahansa..



Pohja:
Sunnuntain porkkanakakku-ainekset tehty sydänvuoassa leivinpaperin päällä ohjeen mukaan
Kostutettu 2-3 rkl pepsi maxia 

Päällä:
- 1 prk flora vispi + 1 rkl vanilliinikreemijauhetta + 1 rkl vanilliinijauhetta vispattuna
- sen jälkeen lisätty n. 100 g maustamatonta tuorejuustoa, 1,5 dl lakkahilloa ja pari pienen käden kourallista marianne crushia ja sekoitetaan hyvin
- seos kakun päälle ja koristeeksi mantelirouhetta.

Hyvää ja helppoa !



Vielä muutama kuva alkusyksyn tai loppukesän aurinkoisesta päivästä..

Huomaatteko: join kahvini rauhassa kun kukaan ei roikkunut lahkeessa ( kuopus unilla rattaissa ja isot koulussa )


Tässäkään kuvassa ei heilu ylimääräisiä lapsia.. pottuja on syöty jo pari kertaa omasta maasta, sekä pitkiä puikuloita että punaisia. Puikulat keskittyivät varren kasvattamiseen, punaiset taas mukuloihinsa :)


Neidin " pikkutalo ".. aikoi tuonne muuttaa :)  Nyt asuu tässä isommassa :

5 kommenttia:

  1. Minäkin pohjoissuomalaisena rakastan kirpeitä syysaamuja! Syksy taitaa olla vuodenajoista paras muutenkin. Tulipa ihana fiilis tuosta ekasta kuvasta ja omat koulumuistot tulvahti mieleen. Niistä tosin on jo hieman aikaa... ;)

    VastaaPoista
  2. Kaunis talo, ja ihanan iso piha teillä.

    Mukavaa lomaa :)

    VastaaPoista
  3. Onhan noista minunkin koulumuistoistani jo kohta 20 vuotta aikaa ;) Silti ne on kivoja joskus muistella , kera ystävien.

    Vauhtivekaroiden: kiitos kiitos. Eihän meillä suuren suuri tontti ole, reilusti alle 1000 m2 mutta sijainti talolle on otollinen ja ihana kun kahdella puolella on puistometsää niin tuntuu kuin asuisi kaukanakin keskustasta, edestä kulkee pyörätie :)

    VastaaPoista
  4. Siellä ylhäällä onkin varmaan hyvä asia tykätä vähän kirpeämmästä säästä ;D

    Hyvää lomaa! Täällä yksi juuri töihin palannut =O

    VastaaPoista